23. marraskuuta 2012

Tappajasheltti

Meillä asustaa vihainen ja äärimmäisen vaarallinen sheltti, oikea tappaja. Kaikki alkoi täysin viattomasti leikkihiiren kuolemisella Nanan hampaisiin, eikä kukaan osannut ennustaa millaisia seuraamuksia tapahtumalla olisi. Kun tappajasheltti oli kerran päässyt veren makuun, ei maan päällä ollut enää voimaa, joka tämän olisi pystynyt pysäyttämään. Jos hermot vain kestävät, suosittelemme itse katsomaan todistusaineiston läpi:

Hyvästi hiiri.

Oliverin väistöliike onnistui

Verinen taisto jatkuu

Oliverin viimeiset hetket

Kamusten leikit saattavat ulkopuolisten silmiin näyttää aavistuksen rajuilta. Toden totta ne näyttävät toisinaan myös omiin silmiin ja tällöin tietysti Nanaa komennetaan rauhottumaan ja ottamaan vähän iisimmin. Tosin pitkäaikaisen seurannan tuloksena voimme todeta syypään tähän arveluttavaan toimintaan olevan kuitenkin itse Oliver-herra. Ei auta komentaa koiraa, kun kissa tulee aina tilaisuuden tullen läppäisemään toruttua koiraa että "ÄHÄKUTTI!", ja taas taisto jatkuu kunnes Nanaa komennetaan. Ei kovin reilua, vai mitä? Oliverin mielestä jekku on kuitenkin mitä parhain.

Kukkuu!

Nanan vinkkinurkka: kissoilla on terävät hampaat,
kannattaakin siis ottaa tiukka ote suoraan päästä

Oliver on pitkän käytännönläheisen tutkimuksen seurauksena todennut kaulassa roikkumisen parhaimmaksi taisteluasennoksi. Tästä asennosta pääsee suoraan iskemään vastustajan heikoimpiin kohtiin. Nana sen sijaan pitää tärkeimpänä puollustautumista taistelukumppanin naskalihampailta ja pitää usein Oliverin päätä suussa niin paljon kuin vain pienen sheltin suuhun mahtuu. Koska leikkikaverit ovat todella tasaväkisiä, saa riehunta tästä edespäin jatkua niin kauan kuin sielu sietää (tai omistajien hermo pettää...).

Jottei jäisi liian hurja mielikuva tämän talon menosta, niin seuraavaksi todistusaineistoa siitä, että kyllä meillä jotain kehittävääkin joskus tehdään:

Älypeli

22. marraskuuta 2012

Liebster haaste

Kiitokset ihanalle sheltti Hilalle ja omistajalle meidän haastamisesta.


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.
Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaajaa, joka antoi haasteen sinulle

2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


21. marraskuuta 2012

Shelttilenkki vai TOKO-tunti?

Viime sunnuntaina järjestetty shelttilenkki sujui oikein mallikkaasti. Lenkkipolulla ei ollut shelttiporukan lisäksi montaakaan ihmistä, eikä yhtäkään koiraa, joten lapsoset saivat temmeltää keskenään aivan rauhassa. Siis ne jotka temmelsivät. Nanahan ei näihin riehakkaisiin lapsosiin kuulu; neiti tarjosi seuraamista koko lenkin ajan, muiden kanssa leikkimisen sijaan.

Jee mä seuraan sua koko lenkin ku oot niin kiva!


Seuraan myös oikealla puolella!

Seuraamisen todellinen syy selvisi..

Nana leikkii muiden koirien kanssa A) jos ne ovat pieniä B) jos niitä ei ole liian monta C) jos ei ole rotuvikainen (lue: terrierit, bulldogit tms.). Sheltit ovat tunnetusti roturasisteja... Noh, tästä tekee poikkeuksen tietysti tutut isot koirat ja vanhat kaverit. Nana on ollut pienestä pitäen melkoinen nyhverö ja turhan arka. Tämän eteen on kyllä paiskittu paljon töitä siitä hetkestä alkaen kun pikku-Nana meille saapui. Voin vain maalailla kauhukuvia mielessäni siitä, millainen hermoheikko Nanasta olisi kasvanut jos se olisi joutunut kotiin, jossa ei olisi ymmärretty sosiaalistamisen tärkeyttä. Nana tosin kompensoi tätä ujoutta koiria kohtaan sillä, että on ylitsevuotavan ystävällinen kaikille ihmisille: tutuille ja tuntemattomille. Kaikkia voisi pussailla vaikka kokonaisen tunnin! Ei Nanan virallinen nimi ole turhaan Zaza's Queen of Love!

Tällä kertaa ei siis ollut shelttilenkillä mukana ketään mamman namien voittanutta koirakaveria, joten Nana päätti hyödytää lenkin harjoittelemalla TOKO-taitojaan. Ei sillä, että me siitä lajista niin välitettäisiin, vähän turhan tiukkaa toimintaa tälle kaksikolle. Illan agility-treeneissä huomio sen sijaan oli jossain ihan muualla kuin omistajassa ja neiti haahuili koulutustilassa aivan muut jutut mielessä. Nanalla taitaakin olla napsahtanut joku nurinkurin-vipu aivoissa päälle, sillä karvalapsi on ollut viimeaikoina kuuliainen ihan väärään aikaan.

Shelttilenkillä oli mukana monta aivan ihanaa Bluemerle-väristä shelttiä, ja kuten Rudolf-herran blogista voi lukea, en ollut ainoa, joka kiinnitti huomionsa näihin ihanuuksiin. Ja kuten huomaatte, alla olevan kuvan perusteella voin puolueettomasti sanoa, että väri sopisi yhteen Nanan-soopeli värin kanssa oikein mainiosti... Enää tarvitsisin isomman asunnon, rahaa ja aikaa!



Lenkin shelttinäkökulma

Nanan levitaatioesityksellä oli paljon katsojia.

Riekkumista tai ei, Nana oli aivan puhki lenkin jälkeen. Nana ei koskaan, ikinä, ole nukkunut selällään, mutta siihen se neiti vaan masunrapsutusten jälkeen nukahti. Pienempänä Nana ei suostunut kääntymään selälleen hetkeksikään. Tämäkin jalo taito on opetettu ihan maksamakkaralla lahjoen. Näyttää siltä, että koulutus on tuottanut tulosta! Tosin mietityttää se, että minkä vuoksi selällään olo saa Nanan usein haukkomaan henkeään. Onkohan kyse jostain rakenteellisesta ongelmasta, vai unohtaakohan tyyppi ihan vaan hengittää?







15. marraskuuta 2012

Heitteillejättö ja -lähtö

Oliver on maailman pehmoisin ja lutuisin kissapoika, joka ei omistajien epäonneksi viihdy lainkaan sylissä (on niin väärin, ettei jokin niin ihanan lutuinen otus tykkää moisesta!). Oliverin mielestä meille tulisi hankkia pehmolelu, jota me hellyydenkipeät omistajaihmiset voisimme mielemme mukaan retuuttaa. Silittely kuitenkin on sallittua, mutta vain erittäin tarkkaan määritellyissä paikoissa.

Standardit täyttäviä silitysosastoja on asunnossamme kaksi. Silitysosasto yksi on tietokonepöytä, joka on poikkeuksetta varmin paikka saada Oliver-pojan huomio. Tyynen viileästä silittäviä käsiä väistelevästä pikkuherrasta kuoriutuu varsinainen parkettien partaveitsi tietokonepöydälle päästessään. Kun puolen tunnin kyhnäyksen ja kehräyksen jälkeen päivän hellyyspurkaus on saatu purettua, on hyvä siirtyä näppäimistön tai tulostimen päälle koisimaan.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.

Silitysosasto numero kaksi on vessa. Vessassa silityspisteitä on useita henkilökunnan sijainnista riippuen, joko pesukoneen päällä tai suihkun vieressä penkillä. Oliver nimittäin on, joka kerta, viereisellä jakkaralla valvomassa henkilökunnan suihkutuokiota (on niitä paheita eunukeillakin) ja suihkun jälkeen onkin mitä mainioin silittelyaika.

Tänään Oliverille tapahtui kuitenkin jotakin aivan kamalaa, mikä sai pikkuherran maailman järkkymään, nimittäin heitteillejättö! Aamupuuhat sujuivat aivan tavalliseen tapaan, eikä pikkumies osannut aavistaa mitään pahaa tapahtuvan. Hetkisen kuluttua Oliver kuitenkin aavisti sen: Nana ei enää palaa takaisin aamulenkiltään! Minuutit vaihtuivat tunneiksi ja Oliverin kaihoisat mau-ut kaikuivat tyhjille huoneille. Aurinko nousi ja laski, eikä toivoa enää ollut. Epätoivon laaksossa vaeltaessaan Oliver kuvitteli kuulevansa äänen: avaimen kääntyvän ovessa. "Voisiko tämä olla totta! Ei ei se voi olla, olen menettänyt lopullisesti järkeni" -ajatteli Oliver.

Noh, totta se oli kuitenkin: palvelusväki palasi kotiin pitkän työpäivän jälkeen Nana mukanaan. Oliver löytyi heti oven edestä odottamasta. Pikkuherra oli kuitenkin silminnähden järkyttynyt pitkästä yksinolosta ja maukui onnettomasti vielä monta tuntia kotiintulon jälkeen. Oliver on selvästi sitä tyyppiä, joka kiintyy enemmän perheenjäseniin kuin asuinpaikkaan. Matkustaminen uusiin paikkoihin kun ei ole mikään ongelma. Oliverin pelastus oli tilannetta hyvin lukenut omistaja, joka kahmaisi strassaantuneen katin syliinsä ja piti tiukasti kiinni. Ei mennyt aikaakaan kun alkoi kuulua tasainen kehräys ja pikkumiehen huolet olivat unohtuneet.


Järkyttyneen Oliverin lohdutus


Kun Oliverille tapahtui kamala heitteillejättö, päätti Nana sen sijaan tehdä heitteillelähdön. Tässäkään tilanteessa kukaan ei aavistanut mitään tavallisesta poikkeavaa. Nana-neidillä oli aikataulunmukainen iltalenkki siinä noin 10 aikaan ja kaikki alkoi aivan normaalin kaavan mukaan. Läheisen puistoalueen kohdalla oli todella hiljaista, eikä ketään näyttänyt olevan liikkeellä, joten palvelusväki päätti päästää aina niin kiltin ja tottelevaisen neitokaisen irti hihnasta. Tästä tapahtumasta A, kului noin 5 sekuntia, kun palvelushenkilö huomasi jotakin kamalaa B, olevan tapahtumassa sekunninsadasosien sisällä. Mitä siis seuraa, kun paras ystävämme koira-eläin laskee päänsä matalaksi ja lähtee hiipimään kiihtyvällä tahdilla? Heitteillelähdön teemana oli siis Jänisjahti.

Tapahtumien yhteenlaskettu kesto ei varmaankaan todellisuudessa ollut minuuttia kauempaa, mutta järkytyksen vallassa olevan ihmishenkilön mielessä se tuntui paljon pidemmältä. Vaanimisesta täyteen vauhtiin sekunnin murto-osassa ja koiran katoaminen näköpiiristä seuraavassa. Joka puolella pimeää puistoa autoteitä, eikä Nanalla tietenkään ollut edes heijastimia. Oli siinä varmaan ympäröivien talojen asukkailla ihmettelemistä kun ihmislapsi huutaa suoraa kurkkua ja juoksee kuin hullu. Kauhukuvat kadonneesta shelttilapsesta ja liikenneonnettomuuksista vilisevät takaraivossa ja käsi tavoittelee taskusta keittiön pöydälle jäänyttä puhelinta. Voi luoja, mitä nyt teen.

Jännityselokuvan seuraava kohtaus tuo kuitenkin helpotuksen, kun shelttilapsi kirmaa kulman takaa takaisin järkyttyneen omistajansa luo. Mitä ilmeisimmin jänöjussi onnistui karistamaan innokkaan, mutta hieman pulskan paimenkoiran perästään sen verran hyvin, että neidin kuuloaisti palasi takaisin toimintaan. Ihmislapsosen oli myös  kasattava itsensä järkytyksestä mahdollisimman nopeasti, jotta iloiset kehut Nana-neidin paluusta olisivat  tarpeeksi uskottavat hihnan kiinnitykseen. Noh loppu hyvin, kaikki hyvin: järkytyksestä tärisevä omistaja ja roimasti itseluottamusta haalinut Nana-neiti palasivat onnellisena kotiinsa.

 Kevennyksenä kamusten palatsin jouluvalot 


7. marraskuuta 2012

Ihanan hirveä pimeys

Nana RRRakastaa syksyä kun lehdet putoaa puista ja pääsee hullun lailla jahtaamaan mamman potkimia lehtiä. Into piukeana neiti juoksee lehtikasalta toiselle, häntä hullusti viuhtoen, mamman puhistessa vieressä.Toisaalta pimeys on hyvinkin pelottavaa ja kaikelle pitää varmuuden vuoksi puhkua ja puhista. Ihmiset ovat pelottavia ja koirat sitäkin pelottavampia.Vanhan mummelin omistama vihainen saksanpaimenkoira hyökkäsi Nanan kimppuun pimeällä alkusyksystä ja tämä ei tosiaankaan auttanut pimeän pelkoon erityisen positiivisella tavalla. Joka-ikinen sakemanni on myös kauhujen listan kärjessä. Nyt Nana on jo kuitenkin tottunut pimeään, sillä pimeää on aamulenkillä, iltapäivälenkillä ja iltalenkillä. Mamma on kuitenkin jo ihan kypsä.




Juuri kun lehtien jahtaamisen vauhtiin päästiin, niin tapahtui jotain vähintäänkin yhtä ihanaa, nimittäin ENSILUMI! Voi että sitä riemua, kun aamuvenytysten jälkeen, unenpöppörössä ulos tallustaessaan huomaa maan olevan aivan valkoinen! Silloin täytyy pikku-sheltin säntäillä oikealle ja vasemmalle, ylös sekä alas. Vaikka lunta ei voi vielä jahdata, aina voi silti yrittää ja häärätä hyrränä lenkittäjän jaloissa. Oliverin suhtautuminen talveen on astetta nihkempi, mutta pikkuherra kuitenkin osoittaa olevansa vähintäänkin pätevä lumimies.




Myös pikkuista Pessi-serkkua ollaan ehditty jälleen käydä katsomassa. Kaverukset tulevat toimeen vallan mainiosti, joskin pikkumyymäinen Pessi-poika on nostanut esiin myös Nanan ärhäkkäämmän puolen. Ensimmäistä kertaa eläessään Nana vartioi ruokaansa! Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa ruoka, vaan kertakaikkisen maukas ja taivaallinen härän siitin. Kyllä, kuulit oikein. Pessi-poika meinasi tulla ja viedä siittimen suoraan Nana-neidin suusta! Eihän tälläistä kukaan oman arvonsa tunteva neitonen voisi sietää. Tunteen meinasivat kuumentua myös automatkalla, potrettikuvauksen yhteydessä. Eihän se sovi, että pikkumies pääsee kasan päällimmäiseksi. Ärripurreja päästeltiin puolin jos toisin. Oliverin suhde Pessiin on kuitenkin hieman lämpenemään päin, sillä herra uskaltautui lattiatasolle mustan palleron seuraan useitakin kertoja. Nopeat liikkeet ovat kuitenkin tarpeen sillä Pessi-poika rrrrakastaa kissoja!