6. lokakuuta 2013

Tassut Kartalla - Lemmikkipalvelut lähelläsi

Otsikko kertookin syyn, minkä vuoksi karvakamujen blogi on nolosti unohtunut. Karvakamut ovat siis olleet suuren osan vuodesta uuden lemmikinomistajille suunnatun verkkopalvelun kimpussa - ja nyt saammeko esitellä: tassutkartalla.fi :)

Nana pitää huolen, että palvelun ulkoasu on täyttää laatuvaatimukset.

Tassut Kartalla -palvelu on tehty helpottamaan lemmikinomistajien elämää. Palveluita voi etsiä joko selaamalla niitä kategorioittain ja paikkakunnittain, tai käyttämällä helppoa palveluhakua. Palveluhakuun syötetään oma osoite tai paikkakunta ja valitaan kategoriat, jonka jälkeen palvelu etsii haetut lemmikkipalvelut lähistöltä. Erityisen kätevä palveluhaku on silloin, kun on liikkeellä koiran kanssa esimerkiksi kaupungilla ja haluaa löytää palvelut kävelymatkan sisältä. Kun sivuston avaa mobiililaitteella oman sijainnin voi hakea automaattisesti ja palvelu listaa lemmikkipalvelut valitun etäisyyden sisältä.

Sivustolta löytää seuraavia palveluita:


Hakuominaisuus mobiilissa
Palveluhaun kartta mobiilissa

Oman kokemuksen perusteella lemmikkipalveluita tarvitsee löytää pääasiassa silloin, kun on tuntemattomassa ympäristössä liikkeellä, eikä ole pääsyä tietokoneelle. Tämän vuoksi meille on ollut erityisen tärkeää, että palvelu toimii mahdollisimman hyvin myös tablet- ja mobiililaitteilla. Erillistä sovellusta emme tämän vuoksi tarvi, vaan sama sivusto avautuu optimaalisesti eri päätelaitteilla.












16. helmikuuta 2013

Paljon onnea Nana 2v!

Nana täytti ystävänpäivänä 2 vuotta

Synttärisankari

Juhla-ateriana kalkkuna-lammaspatee kahdella härkänakilla ja jauhelihapedillä

Lahjaksi äipältä ja iskältä uusi sänky

Nanalle oli tullut myös postissa lahjapaketti Kouvolasta:




Satunnaisia kuvia ja videoita Nanan toisesta vuodesta:


Toinen vuosi ei alkanut aivan loistokkaasti, ensin käytiin steriloinnissa (ilme 10+).

Tavattiin riiviö nimeltä Tiitu 

Nana & Tiitu


Serkukset Dansku ja Nansku

 <3

Kesäloma






Näin käy kun yrittää syödä sipsejä

Kaverin mökillä


Nanalla on saari, se oma saari on...
Lomalla Pietarsaaressa

Paimennusta kokeilemassa

Lyhyt video paimennuksesta

Ensimmäinen tapaaminen Oliverin kanssa

Videoitu tapaaminen


Ensimmäisiä leikkejä Oliverin kanssa


Agilitytreenejä



Paras kaveri



4. tammikuuta 2013

Karvalasten Joululoma

Nana-neiti pääsi testaamaan heti lumen tultua uusia mummon virkkaamia ulkoilutossuja! Kunnollisten tossujen tekeminen osoittautuikin melkoisen haastavaksi, ja tossuja jouduttiin tuunaamaan useampaan otteeseen, ennen kuin hyväksytty lopputulos syntyi. Tossut pysyivät varmasti jalassa vasta kun tarrakiinnityksen lisäksi laitettiin tossut klipseillä kiinni talvitakkiin.

Vain pipo puuttuu?

Oliver osallistui aktiivisesti joululahjojen tekemiseen ja paketointiin. Nyt vihdoin, kun lahjat on jaettu, voidaan paljastaa mitä jännää me Oliverin kanssa tehtailtiin: suklaakonvehteja! Ostin joskus vuosia sitten Intohimona suklaa -nimisen kirjan, mutta reseptit vaikuttivat aivan liian vaikeilta ja jokainen yritys temperoida suklaa meni täysin mönkään. Pari kuukautta sitten kuitenkin kaivoin kirjan taas hyllystä ja kokeilin tehdä saksanpähkinämarsipaani-konvehteja, jotka jonkin ihmeen kaupalla onnistuivat edes jollakin tasolla. Onnistuneen yrityksen johdosta päätin sitten tehdä kaikille sukulaisille oman paketin täysin omatekoisia suklaakonvehteja.. 

itsetehdyt pistaasi-, saksanpähkinä- ja appelsiinimarsipaanikonvehdit sekä ananastulivuoret


Oliver tietenkin halusi osallistua kaikkiin työvaiheisiin ja oli oikein avulias omalla tavallaan. Pikkuherra esimerkiksi päätti tarkistaa pariinkin otteeseen tekemäni marsipaanimassan laadun, hyppäämällä suoraan uunipellille, joka oli täynnä valmiiksi leikattuja, kuorruttamista odottavia marsipaanipaloja. Naapurit osaavat varmaan tarkemmin kertoa tapahtumien ajankohdat. Oliverilta nöyrät anteeksipyynnöt niille, joiden konvehdeissä majailee epämääräisiä valkoisia karvoja...


Paketointiapu

Kun Joulu vihdoin oli ovella, pakattiin kimpsut ja kampsut ja suunnattiin vanhempien luo kohti Kouvolaa: Tavarapaljoudesta huolimatta myös karvakamut mahtuivat autoon ja pääsivät mukaan lomalle. Jouluaatto vietettiin tädin luona, ja ilonpitoon liittyi myös Pessi-serkku. Karvaiset lapset keräsivät ennätysmäärän lahjoja: pehmoisia, kovia ja maukkaita paketteja, mutta tästäkin huolimatta lahjoista käytiin tiukkaa vääntöä. Oliver ei ollut uudesta paikasta lainkaan innoissaan ja protestoi lymyilemällä aaton sohvan alla. Saatiin pikkumies kuitenkin avaamaan oman pakettinsa ja loppuillasta Oliverkin nautti jo täysin rinnoin uudesta kissatunnelistaan!

Nanan paketti


Mitä sä sait?

Mun! Eiku mun!


Oliverin vuoro avata paketti


Paras lahja

Erityisen jännää oli kun päästiin takaisin vanhempien luo, ja päästiin kokeilemaan pikkuveljen paketista löytynyttä surisevaa ja vilkkuvaa kauko-ohjattavaa helikopteria. Nana ja Pessi eivät ole lainkaan vakuuttuneita moisen vekottimen turvallisuudesta, mutta Oliver sen sijaan rohkeasti tarkasteli ja jahtasi kopteria. Oliver ei myöskään enää paljoakaan arastele Pessiä, vaan yksi pienen miehen lempipuuhista on Pessi-paran jahtaaminen.























Oliver, Nana ja Pessi leipäjonossa


Lomalla ehdittiin myös viettää pari päivää mummolassa, opastamassa mummoa joululahjaksi saamansa tietokoneen saloihin. Oliver ei nauttinut tästäkään vierailusta erityisemmin, sillä uuden oudon paikan lisäksi seurana oli mamman villi kummityttö. Nana tosin on tottunut hurjaan meininkiin lasten seurassa, joten neidit saivat riehua keskenään.

Kummityttö Roosa ja karvakamut

Uuden vuoden bileet olivat perinteisesti erittäin villit. Sekoiltiin, kaatuiltiin, tapeltiin ja juotiin liikaa. Taisi tulla tarpeetkin sisälle. Tätä ennen ehdittiin kuitenkin katsella raketteja ja valaa Uuden Vuoden tinat. Käytiin Nanan kanssa posauttamassa pari ampiaista valoisan aikaan mutta puolen yön aikaan lapset olivat sisällä verhot alhaalla kuuntelemassa jyskettä.

























Kemut

Tappelu
Nana oksentaa ja Pessi sammui


Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Oliverin joululomasta

16. joulukuuta 2012

Shelttien pikkujoulut

Tänään käytiin Etelä-Suomen Sheltit Ry:n järjestämissä pikkujouluissa ja kivaa oli! Oli kylmä ja myrskyinen sunnuntaipäivä... ja shelttejä oli tullut lenkille ennätysmäärä! En tiedä laskiko kukaan tarkkaa määrää, mutta suunnilleen 30 shelttiä omistajineen valloitti Salmen ulkoilualueen. Monta kymmentä toisilleen vierasta koiraa juoksemassa vapaasti ympäriinsä ilman ongelmia. Kyllä shetlanninlammaskoira on sitten hieno koirarotu.

Hullu shelttiporukka vaeltamassa tuulessa ja tuiskeessa.



Näkyvyys heikko






Vaikka kaikki shelttisankarit olivatkin taas todella ihania, tällä kertaa shown varastivat nämä kaksi pientä suloista otusta:

Porukan pienimmät

Moi oon aika söpö.

Voikohan kytevä pentukuume pysyä aisoissa enää tämän jälkeen?
 
 Seuraavassa kuvaotokset lenkin dramaattisimmista hetkistä:

Tääl on JOTAIN! -- takaa kuuluu pieni ääni "ÄITI odota! ÄITI mä tuun kans!"

odotan sittenki täällä ...

Myös Nanan osalta lenkki meni huomattavasti paremmin kuin viime kerralla ja neiti oli virtaa täynnä. Muutettiin taktiikkaa siinä määrin, ettei annettu koko lenkin aikana lainkaan nameja ja pidettiin muutenkin huomio aika vähäisenä. Ja suunnitelma toimikin kohtuullisen hyvin ja neiti viiletti muiden mukana, tietysti pitäen meitä lampaita tarkasti silmällä. Hieman leikin tynkääkin syntyi kun löytyi samantasoista seuraa: 4,5kk vanha shelttipentu. Hienoa Nana...

Iskä mitä sä siellä ojassa istut?





Lenkki kesti suunnilleen puolitoista tuntia ja sen jälkeen oli mukava vetäytyä takkatupaan lämmittelemään glögin ja makkaran ääreen. Mahduttiin kaikki tupaan hyvin sisään vaikka meitä oli aika monta, ja makkaraakin riitti kaikille.



Oisko sul mitää mulle?